Vuoden 2017 voittaja Mikko Peltotupa voitti itsekriittisyytensä ja osallistui Northern Script -kilpailuun – voitti kilpailun omaksi yllätyksekseen

 

EN: Northern Script jury member Mikko Peltotupa is the winner of Northern Script 2017. Nowadays he is studying screenwriting at the Aalto University in Helsinki. He has worked as a copywriter, journalist and as a packer in a cheese factory. At the moment he is working with a short film about a teddy bear suffering insomnia. He encourages all to participate in Northern Script because the competition has taught him how to improve your thinking and texts. He says the experience Northern Script gave him was immeasurable.

FI: Mikko Peltotupa on Northern Script – kilpailun ensimmäisen vuoden voittaja. Vuoden 2019 kilpailussa hän toimii tuomaristossa. Peltotupa opiskelee parhaillaan Aalto-yliopistossa elokuva- ja televisiokäsikirjoittamista. Hän on työskennellyt muun muassa mainosfirmojen copywriterina, printtimedioiden toimittajana ja juustotehtaan tuotepakkaajana. Tällä hetkellä hän työstää animaatiolyhytelokuvaa uninallesta, joka kärsii unettomuudesta.

Näin Mikko ajatteli kilpailuun osallistumisesta vuonna 2017: 

”En ole koskaan pitänyt omista teksteistäni. Vielä vähemmän pidän kilpailemisesta ja kaikista vähiten pidän kilpailemisesta omilla teksteilläni. Kirjoitan paljon, mutta yleensä hylkään jokaisen teoksen surutta kovalevylleni – unohdettujen tekstitiedostojen joukkohautaan.

Tietokoneeni uumenissa muhii giganttinen määrä kirjoitelmia, joita kukaan ei saa koskaan tavata. Olen kuitenkin hiljattain nokkinut itsekriittisyyteni kuorta, ja ilmoitin käsikirjoitukseni Mediakasvatus Metkan järjestämään Northern Script –kilpailuun.

Tehtävänä oli kirjoittaa maksimissaan kymmenen sivun lyhytelokuvaplari teemasta ”muukalainen”. Filosofoin aihetta tovin kahvikupin kera. Mikä tekee meistä muukalaisia toisillemme? Tuumasin sen johtuvan kommunikaation puutoksesta. Puntaroin erilaisia universaaleja kommunikoimiskonsteja ja keksin kohtauksen varjokuvaleikistä. Siluetit ovat käytännössä kaikilla samanlaiset, eivätkä varjot katso kansalaisuutta. Halusin myös leikata lyhytelokuvastani kaiken mahdollisen dialogin. Mykkäelokuvan kieli on yleismaailmallista, joten se synkronoitui hyvin annettuun teemaan. Suttasin ensimmäisen vedoksen nopeasti ja sähköpostitin sen tuomaristolle.

Heti lähettämisen jälkeen minussa heräsi häpeä ja itsekriittisyys. Oliko töherrykseni kuitenkaan riittävän kelvollinen tuomariston luettavaksi?

Joku kuitenkin tuomaristossa sen luki ja piti lukemastaan riittävästi kutsuakseen minut Ouluun kolmipäiväiseen finaaliin. Kolmen päivän aikana petraisin plariani mentoreiden opastuksella ja kilpailisin muiden pohjoismainen kynäilijöiden kanssa.

Ensimmäinen finaalipäivä oli ohjelmallisesti lyhyt, mutta päästäkseni perille jouduin puuduttamaan persettäni VR:n vaunussa 11,5 tuntia. Oulussa minut esiteltiin tapahtuman järjestäjille, mentoreille ja ennen kaikkea kanssakilpailijoille. Minun lisäkseni Suomea edustivat Janne, Veera, Juuso ja Maija. Lisa saapui Ruotsista, ja Norjaa vahvisti Grettir.

Vaikka mentoreiden pitämä lyhyt paneelikeskustelu avasikin auvoisasti käsikirjoittajan työkuvaa, päivän opettavaisimmat keskustelut kävin kanssakilpailijoiden kanssa. Ei pidä aliarvioida, kuinka paljon voikaan oppia vertaisiltaan.

Aluksi arkailin kielikyvykkyyteni kanssa, mutta illan hämärtyessä majapaikassamme, Turusen Sahalla, raikasi railakas rallienglanti. Opin muun muassa, miten kaupata lyhäriään kotimaisille festivaaleille, miten Ruotsin elokuvatuotanto eroaa suomalaisesta, ja miten kiroillaan norjaksi.

Toisena finaalipäivänä oli käsikirjoituksen autopsian aika. Jokainen teksti paloiteltiin osiin ja operoimme pedanttisesti mentoreiden ja vertaisten palautteen pohjalta tonkiaksemme tarinan koko potentiaalin esiin. Ammattilaisista Ilja antoi rakentavaa kritiikkiä rakenteesta, Ainon opastuksessa tutustuimme henkilöhahmoihin, ja Jerker tutki elokuvan tapahtumia pohtien kunkin emotionaalista ja rationaalista tasoa.

Raaputettuani kymmenisen sivua muistiinpanoja tuntui, että minun pitäisi kirjoittaa koko käsikirjoitus uudelleen. Olin sokeutunut luonnosvaiheessa kirjoitukselleni, mutta ulkopuoliset näkivät sen pursuavan amatöörierheitä ja epäloogisuuksia. Olin kuitenkin kiitollinen kritiikistä. Useiden henkilöiden huomautettua toistuvista töppäyksistäni vannoin itselleni, että en enää ikinä tekisi samoja möhläyksiä uudelleen. Olin täysin euforinen meille järjestetystä opetuksesta, mutta jupisin kyllä yhdestä järjestelyelementistä. Meille ei oltu varattu aikaa tekstiemme muokkauksiin.

Itseäni hävetti tieto siitä, että voittajan valitseva lautakunta tuomitsisi voittajan ensimmäisen vedoksen pohjalta. Olin koko päivän tankannut parannusehdotuksia ja olisin halunnut huoltaa käsikirjoitustani heti, kun kohennusehdotukset olivat tuoreessa muistissa. Toki muokkausaikaa oli niukasti, sillä Oulun kaupunki oli järjestänyt meille vastaanoton.

Meille tarjottiin löylyt maailman parhaassa saunassa (arvoasema perustuu Kauppalehden empiiriseen tutkimukseen) ja maailman parasta lohikeittoa (arvostus perustuu kirjoittajan omaan mielipiteeseen). Vastaanotto oli myös oivallinen tilaisuus tutustua muihin kutsuvieraisiin.

Viimeisenä aamuna meidän piti pitchata käsikirjoituksemme lautakunnalla, Saara Cantellille ja Hanna Bergholmille. Esittelyaikaa oli minuutti, mutta hermoilin esitystä tunteja ennen tulikoetta. Pahin pelkoni on esiintyä ihmisille. Kokemus on kyllin painajaismainen kotimaan kielellä, ja nyt minun piti änkyttää elokuvani sisältö englanniksi. Hikisen pitchin jälkeen jury vetäytyi taka-alalle pohtimaan palkintosijoja. En välittänyt enää tuloksesta.

Koko Oulun reissu oli ollut opettavaisuudessaan ylivertainen, ja olin jo voittanut itseni moneen otteeseen.

Yllätyksekseni käsikirjoitukseni julistettiin voittajaksi. Palkinnokseni sain valita joko matkan Tromssan kansainvälisille elokuvajuhlille, tai osallisuuden Helsingin Kino Kabaretin työpajoille. Lopulta hyvästelimme Turusen sahan, ja vielä ennen junan lähtöä saimme ilmaisen sisäänpääsyn Oulun kansainväliseen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalille. Yllätykseksi siis voitin, mutta olisin poistunut Oulusta tyytyväisin mielin ”häviäjänäkin”.

Häviäjä on huono sanavalinta, sillä saatujen kokemusten arvo on mittaamaton. Metka tarjosi matkat, yösijan ja ensiluokkaista opetusta hioa käsikirjoituksesta timanttinen. Olen kokemusta ja seitsemän kaveria rikkaampi.

Kannustan kaikkia osallistumaan Northern Script -kokemukseen (vältin sanaa ”kilpailu”, koska se ei ole matkan tarkoitus). Tärkeintä on itsensä ja omien tuotoksiensa kasvattaminen ja jalostaminen. Tähän tarkoitukseen Northern Script on ollut lyhyen (mutta toivottavasti kauas tulevaisuuteen kantavan) kirjoittajaurani aikana paras mahdollinen maaperä.”

– Mikko Peltotupa