A short summary in English:
Juuso Kuusisto won Northern Script competition in 2018. Nowadays he works in the film industry and he dreams of writing and directing his own feature film someday. Through Northern Script competition Juuso met many great people. He thinks that probably the best sauna in the world is in Oulu, Finland.
In Finnish:
Olen aktiivinen ihminen. Töiden ulkopuolella minulla ei ole koskaan tylsää, sillä täytän päiväni aina vapaa-ajan projekteille. Parasta motivaatiota projekteilleni kuitenkin on, jos saan sen osaksi jotain tapahtumaa. Siksi osallistun usein kilpailuihin, sillä näistä saa usein aikarajan, teeman ja mahdollisen esityspaikan työlle.
Aiemmin olen osallistunut lukuisiin eri taidekilpailuihin, mutta aiemmin en ollut törmännyt käsikirjoituskilpailuun. Northern Script järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 ja osallistuin heti saatuani tiedon kisasta yliopistoni sähköpostiin. Olin tuolloin valmistunut taiteen kandiksi Lapin yliopistosta. Pääsin finaaliin ja matkalle Ouluun itse festivaaliin. En voittanut kisaa, mutta tapasin hienoja ihmisiä ja sain hyvää rakentavaa palautetta, miten työstää kirjoitustani. Osa finalisteista on sijoittunut kisan jälkeen varsin merkittäviin käsikirjoitustehtäviin.
Ensimmäisen kisan jälkeen jatkoin näyttelijän keikkojen tekemistä Helsingissä ja aloin samalla päästä sisään elokuva-alan maailmaan. Tutun tuotantokoordinaattorin kautta pääsin kesällä 2018 tekniseksi assistentiksi Diili-sarjan uudelle kaudelle. Töiden lomassa julkistettiin uusi aikataulu ja teema Northern Script 2018 -kisalle. Olin jo ensimmäisen kisan aikana päättänyt osallistua, joten työkiireistä huolimatta en olisi jättänyt väliin, vaikka mitä olisi tapahtunut.
Minulla on aina muutama tarinaidea takataskussa. Kuultuani teeman, valitsin niistä sopivimman ja työstin käsikirjoitusmuotoon. Itse kirjoitusvaihe kesti vain kaksi tuntia. Lähetin valmiin käsikirjoituksen, enkä ajatellut asiaa sen enempää. Tärkeintä olisi, että pääsisin taas viettämään aikaa uusien ihmisten kanssa, jotka jakavat saman intohimon kuin itse.
Kului aikaa, siirryin kameraharjoittelijaksi Yellow Filmsille syksyllä. Lopulta sain tiedon, että olen finaalissa. Olin tietenkin innoissani. Samaan aikaan tosin tarjoutui mahdollisuus puolen vuoden työhön videoassistenttina Suomen kalleimman sarjan teossa ja sen päivät menisivät päällekkäin finaalin kanssa. Sain onneksi neuvoteltua itselleni kisapäivät vapaaksi, jotta pääsin lähtemään.
Tällä kertaa finalistit saivat toistensa tekstit jo etukäteen ja tapasimme toisemme juna-asemalla ennen lähtöä. Yövyimme myös mukavasti makuuvaunuissa. Uskon, että kaikki olivat tulleet samoilla lähtökohdilla kisaan: halusta tavata ihmisiä ja pitää hauskaa.
Oli kiinnostavaa taas nähdä, kuinka eri taustaisia osallistujat olivat. Tässä vaiheessa en yhtään ajatellut, kuka voittaisi. Finaali koostui taas muutamasta keskustelumuotoisesta tapahtumasta, joissa annoimme palautetta toisillemme ja saimme palautetta alan asiantuntijoilta. Päivien rytmi oli hyvä ja harkittu ja ruokailut olivat järjestetty hyvin. Kävimme myös kahdessa eri elokuvanäytöksessä. Finaalin yksi kohokohtia on ehdottomasti matka metsässä sijaitsevaan hirsilinnaan, jossa oletettavasti on Suomen paras sauna. Täällä pääsi tapaamaan eri kulttuurivaikuttajia kuten aiemmin katsomamme elokuvan ohjaajan.
Lopulta koitti finaaliaamu, jollloin voittaja julkistettaisiin palkintojenjaon yhteydessä. Vietin hetken aikaa yksin. Lenkkeilin auringon noustessa rantaa pitkin ja kävin kaupungilla. Muistan, kuinka ajatus arkeen palautumisesta ahdisti. Ei siksi, etten pitäisi työstäni, vaan koin etten pääsisi ilmaisemaan taiteellisesti itseäni pitkään aikaan. Tiesin myös, että pian ihmiset, joiden kanssa oli ollut niin hauskaa, katoaisivat omille teilleen. Aikuisena asioiden on tapana mennä niin. Tuolla hetkellä en tiennyt, että vain pari tuntia myöhemmin minut julistettiin voittajaksi yleisön edessä.
En ole koskaan voittanut mitään ja parrasvaloissa seisominen on äärimmäisen outo tunne. Iän kanssa olen oppinut kuitenkin, että pitää antaa kiitosta ja osata ottaa sitä vastaan. Finaali noudatteli pitkälti elokuvan draaman kaarta. Kisahumun hälvettyä oli kotiinlähdön aika. Niin nopeasti, kuin olin nämä ihmiset tavannutkin, olivat he jo poissa.
Nyt neljä kuukautta myöhemmin istun pyhäjärveläisessä hotellihuoneessa, jossa olen asunut jo yli kolme kuukautta. Ulkona on pakkasta, on pimeä ja kylän ainoa baari on mennyt kiinni. Olen silti töissä alalla, jota rakastan ja haluan olla osa sitä keinolla millä hyvänsä. Pyrin kirjoittamaan aina kun aikaa ja jaksamista on. Tulevaisuus vaikuttaa vielä hieman epäselvältä mutta jos nyt kertoisin vuoden takaiselle itselleni, mitä kaikkea vuodessa ehtii tapahtua, tuskin uskoisin itseäni. Odotan kuitenkin palkintomatkaa Norjaan kesäkuussa.
– Juuso Kuusisto maaliskuussa 2019